Olen ihanuusvalmentaja, yritysvalmentaja tietokirjailija, sarjayrittäjä, stylisti Sohvi Nyman. 

Perustin ensimmäisen yritykseni 18 -vuotiaana ollessani muotialan opinnoissa vuonna 2004. Olen skaalannut oman osaamiseni kirjoihin, verkkovalmennuksiin sekä tekoälypohjaiseen mobiilisovellukseen.

Muoti ja kauneus ovat kiinnostaneet minua pikkutytöstä asti. Haaveilin jo ala-asteella meikkitaitelijan ammatista. Yläasteella kiinnostuin vaatteista ja pukeutumisesta. Luin paljon muotilehtiä ja ihailin upeita vaatteita, joita niissä esiteltiin. Olin lukenut stylistin ammatista ja kaikesta siitä mitä stylistin työnkuvaan kuuluu. Päätös oli selvä: isona minusta tulee stylisti.

Olen työskennellyt muodin ja kauneuden parissa vuodesta 2005. Kädenjälkeni näkyy useissa naistenlehtien muuttumisleikeissä, TV-ohjelmissa ja mainoksissa. 2012 minut palkittiin Ylen muotiviikoilla parhaana stylistinä. Kaikki esiintymiseni Ylen ohjelmissa löydät Yle areenasta.

Vuosien varrella työni on mennyt pintaa syvämmelle asiakkaiden itsetunnon ja itsevarmuuden valmentamiseen. Tämä myötä opiskelin Valmentamossa ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi sekä Jaana Hautalan Oivaltamaan Oy:n NLP opinnoissa.

Työssäni nautin erityisesti siitä, kun saan auttaa asiakkaitani puhkeamaan kukkaan. Teen työtäni suurella sydämellä asiakkaiden toiveita kuunnellen. Minulle on luontaista löytää jokaisesta ihmisestä parhaat puolet ja tuoda ne esille. Mielestäni jokainen on ihana sellaisena kuin on.

Intohimoni on auttaa yrittäjiä tekemään unelmistaan totta ja viemään bisnes uudelle tasolle.

Usein oma mieli on se pahin este unelmien toteuttamisessa tai itsensä rakastamisessa. Ratkaisukeskeinen valmennus ja NLP ovat loistavia keinoja murtaa oman mielen esteet ja jumit.

 

Kirjat

Olet ihana! tyylikirja (ReadMe) 2016 loppuunmyyty.

Olet ihana uskalla rakastaa itseäsi (Basam Books) 2020

Olet ihana korosta parhaita puoliasi (Basam Books) 2022

Liian nätti masentuneeksi (Basam Books) 2022

Koulutus ja CV

Meikkaja-stylisti / Fashion Studio Style Art 2005
Vaatetusalan artesaani / Pirkanmaan ammattiopisto 2007
Yrittäjän ammattitutkinto / Tredu 2014

Life Coach / Valmentamo 2021

NLP Practitioner / Jaana Hautala Oivaltamaan Oy 2021

 

Espoon kaupunki | Esprit | YLE | MTV | Warner Bros | A-lehdet |Sapph | Marlies Dekkers | Stockmann | Helsingin aikuisopisto | Marimekko | Nanso Group | Suomen tekstiili ja muotiliitto | Nosh Company | Sanoma Magazines | A-lehdet Endemol Finland Oy | Filmo Oy | Suomen Europe Fashion | Fashion Studio | Remington | L’Oréal | Lumene | Joico | Muotiratikka Ry | Viihdeohjelmat Oy | Terassimedia | I Love Me messut | Konecranes | Kone | Natural high healing festival | Täysii

Löydät minut myös LinkedInistä.

Mediassa

 

Tilaa maksuttomat ihanuusvinkit!

Ihanuusvinkit antavat sinulle vinkkejä oman ihanuuden löytämiseen ja mielekkäämpään arkeen.