Yrittäjä, tästä syystä sinunkin kannattaa aloittaa bloggaaminen

bloggaaminen blogi Jul 18, 2023

Yrittäjän kannattaa ehdottomasti perustaa blogi, jonka avulla hän voi tuoda itseään ja ammattitaitoaan esille. Hyvä blogi lisää muun muassa google näkyvyyttä. Muistan, kun itse aloitin ensimmäisen blogini 2012. Minulla ei ollut silloin sen kummempaa suunnitelmaa, mutta aloin kirjoittelemaan stylistin työpäivistä, kun ihmiset kyselivät niin paljon siitä. Ensimmäinen blogi oli harjoittelua ja käytin silloin maksutonta blogger alustaa. Itseasiassa tuo blogi saattaa vielä sieltä löytyäkin :D. Myöhemmin yrittäjä ystäväni kannusti minua tekemään blogin kotisivuilleni ja jakamaan ammattitaitoani siellä. Ensimmäinen ajatukseni oli: EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA! Enhän minä voi tyylivinkkejä ilmaiseksi blogisssa jakaa, kun minusta sitten tulee työtön! Ystäväni vakuutti, että kävisi juuri päin vastoin. Päätin kokeilla ja mitä kävi: Jaion yhä työpäivistäni postauksia, mutta myös aloin kirjoittamaan tavikselle tyylivinkkejä. Ja mitä tapahtui: MEDIA LÖYSI MINUT BLOGINI KAUTTA! 

Pian alkoivat toimittajat soittelemaan säännöllisesti ja pääsin mediaan asiantuntijaksi. Kirjoitin blogiini klikkiotsikoita sekä sellaisia otsikoita, joita googlattiin pukeutumisesta. Koska olin tehnyt stylistin uraani naistenlehtien ja iltapäivälehtien parissa osasin otsikoida ja kirjoittaa artikkeileita samalla ajatuksella. Vuonna 2017 kävin myös blogi valmennuksen ja sparrasin tekstejäni ammattikirjoittajan kanssa. Voin kertoa, että lukihäiriöisenä oli aluksi TODELLA iso kynnys lähteä julkaisemaan yhtään mitään, sillä pelkäsin, että minut haukutaan kirjoitusvirheiden vuoksi. Toisin kävi.

Mitä enemmän jaoin tätä ns. ilmaista tietoa blogissani, sitä tunnetumpi minusta tuli stylistinä. Minun ei tarvinnut varsinaisesti myydä itseäni ja palveluita, vaan asiakkaat ottivat yhteyttä. Monet asiakkaat kirjoittivat minulle, että olivat lukeneet blogiani ja olivat sen perusteella vakuuttuneita ammattitaidostani ja halusivat ehdottomasti käyttää palveluitani. Se, että olin säännöllisesti mediassa esillä lisäsi suosiota ja tunnettuutta. Tämän myötä myös yritykset ottivat yhteyttä ja buukkasivat esiintymään ja kouluttamaan.

Blogini myötä pääsin myös Helsingin aikuisopistolle opettajaksi. Opetuspäällikko kirjoitti näin: Hei Sohvi, olen lukenut loistavaa blogiasi, tulisitko meille opettamaan näitä asioita? Pian olinkin jo sopimusta kirjoittamassa ja ensimmäinen kurssini oli jo kuukauden kuluttua. 

Pian pääsin erilaisiin julkaisuihin kirjoittamaan tyyli -ja kauneusvinkkejä. (Olin tästä haaveillut pitkään.) Erään lehtitalon päätoimittaja oli nähnyt minut esiintymässä I Love Me messuilla ja sen jälkeen lukenut blogiani ja katsonut YouTube videoitani. Tämä vakuutti hänet ja pian kirjoitinkin heille moneen julkaisuun artikkeleita.

Blogi on loistava tapa luoda vahva henkilöbrändi ja vakuuttaa yleisö omasta ammattitaidosta. Blogi voi avata uusia yhteistyömahdollisuuksia, lisätä tunnettuu ja tuoda rahaa kassaan. Lisäksi media saattaa kiinnostua sinusta. Julkaisin silloin blogiini 1-3 artikkelia viikossa ja panostin siihen kunnolla. Pian aloin saamaan blogiini myös erilaisia yhteistyöehdotuksia ja näin blogini alkoi tuottamaan rahaa. 

Kun muutin urasuuntaani stylistä valmentajaksi aloin kirjoittamaan yrittäjyydestä blogia. Minulla oli jo tarvittava osaamiseni stylistin blogista, nyt vain postaus aiheet vaihtuivat. 

Vinkkini sinulle yrittäjä, joka pohdit blogin aloittamista, niin tee se! Sinun ei tarvitse olla ammattikirjoittaja ja kirjoittamista voi opetella, usko pois :) Kannattaa tiivistää blogin aihe selkeäksi, jotta se tavoittaa potentiaaliset lukijat. Ei kannata tarjota kaikille kaikkea, vaan pitää se selkä punainen lanka. Jos haluat olla asiantuntija ja saada hyvän näkyvyyden blogillasi jaa ammattitaitoasi blogissa. Lifestyle blogit ovat asia erikseen. Tietysti voit blogissa antaa lukijan kurkistaa kulisseihin ja elämääsi, mutta keskity erityisesti lisäarvon tuottamiseen ja tietysti myös viihdyttämään lukijaa.

Blogi kannattaa laittaa omille nettisivuille, jotta voit sitä hallinnoida ja näin pääset myös tekemään hakukoneoptimointia. Ennen aloittamista kannattaa tehdä hyvä suunnitelma ja miettiä ennakkoon postausaiheita. Blogia olisi hyvä julkaista noin kerran viikossa, jotta se pysyy aktiivisena. Blogi on sinun omistuksessasi, kun se on sivuillasi. Some voi kaatua koska vain ja tuottamasi sisältö siellä on kolmannen osapuolen omistuksessa ja voit hetkessä menettää seuraajasi, mutta blogiasi ei kukaan kolmas osapuoli kaada tai omista. 

Bloggaamisen aloittamiseen löytyy netistä paljon tietoa sekä valmennuksia. Tekemällä oppii.

Liity sisäpiiriin!

Sisäpiirissä saat bisnesvinkkejä ja ihania valmennusharjoituksia sähköpostiisi.

En spämmää sinua, eikä tietoja luovuteta kolmansille osapuolille. Sisäpiirivinkkien tilaus on maksutonta, eikä sido sinua mihinkään. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.